TIE TAMPEREELLE 1918
Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle 1918 teoksen pohjalta sovittanut Tapio Kalliomäki.
Viljo Kajavan runot teoksesta Tampereen runot Kevät 1918
Perjantaina 6. huhtikuuta tulee kuluneeksi tasan sata vuotta Suomen sisällissodan ratkaisutaistelun päättymisestä Tampereella.
Dokumenttielokuva Suomen sisällissodan ratkaisutaistelusta, Tampereen valtauksesta keväällä 1918 ja työväestön kapinoinnista parempien elinehtojen puolesta ja tuhoutuneesta unelmasta.
Tapio Kalliomäen elokuva kertoo miksi sotaa käytiin vain rajatulla Suomen eteläistä osaa koskevalla alueella, vaikka sisällissodan syttymisen syiksi on esitetty vuoden 1917 Venäjän vallankumouksia, venäjän bolshevikkien kiihotuksia ja Suomen radikaalisosialistien pyrkimyksiä päästää venäläisen sotaväen avulla valtaan juuri itsenäistyneessä valtiossa.
Elokuva etenee vuoden 1917 tapahtumien kautta sodan alkamiseen tammikuussa 1918 ja tiivistyen lopulta kolmen sotaviikon 15.3. - 6.4.1918 taisteluihin Tampereella ja ajallisesti rinnasteisina ”samaan aikaan toisaalla”-kohtauksina kaupungin saartorenkaan tiivistyessä päivä päivältä. Kronologisesti etenevä kerronta sodan tapahtumapaikoilla muodostaa elokuvallisen kokonaisuuden koko sisällissodan päättäneistä ratkaisutaisteluista.
Elokuva pyrkii vastaamaan vuoden 2018 katsojalle kysymykseen: ”Voiko tämä olla Suomessa mahdollista?”
![](https://s2.save4k.ru/pic/3XjwNEU0-hg/maxresdefault.jpg)