Sorsastuksen aloituspäivänä en päässyt metsälle, mutta nyt pari päivää sen jälkeen pääsin. Nuorelle (alle 6kk) labbikselle ensimmäinen ”oikea” sorsastuspäivä ja myös nouto. Päivän ensimmäinen metsälampi.
Näin yhden telkän lentävän ja se laskeutui lammelle ja ui sitten toiseen päähän. Aikamme kytisteltiin sitä, kunnes päätin kävellä heton reunalle ja ampua sen nousukiitoon.
Hieman ihmettelin kun se ei lähtenyt ja päästi aika lähelle. Koira ei pitänyt paikkaansa ja palautin sen pariinkin otteeseen käsketylle paikalle ja menin taas rantaviivaan.
Laukauksen jälkeen pistin koiran noutoon ja ihmettelin, että eikö se osaa kunnolla uida sorsa suussa kun pärskii niin paljon etutassuillaan.
Ihmettelin myös kun matka ei oikein etene, vaikka normaalisti koira ui varsin sulavasti JS joutuin.
Lähellä rantaa tajusin, että sieltä tulee jotain perässä. Telkkä oli takertunut vanhaan risaan kalaverkkoon.
Muistikortilta loppui sopivasti tila, joten loppukähinät ei tallentuneet.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Koira sai hyvän ja raskaan noudon, eikä luovuttanut. Vanha verkko saatiin pois lammesta.
Pahemminkin olisi voinut käydä.
![](https://i.ytimg.com/vi/N2zcOh4SJTU/maxresdefault.jpg)