Italian vaalitulos ja maan uuden hallituksen talouslinjaukset puhuttavat kansanedustaja Eero Heinäluomaa (sd.).
– Hälytyskellojen, tai ainakin kattiloiden, pitäisi soida, hän parahtaa.
Heinäluoma huomauttaa, kuinka Italia on Euroopan velkaantuneimpia maita, jonka velka-aste on 130 prosenttia bruttokansantuotteestaan.
– Ja uusi hallitus ilmoittaa, että tuota velkaongelmaa pahennetaan, Heinäluoma ihmettelee.
Italiassa valtaan nousseet populistiset Viiden tähden liike ja Pohjoinen liitto ovat luvanneet hallitusohjelmassaan kaikille italialaisille kansalaispalkkaa 780 euroa kuukaudessa, laskea eläkeikää ja vielä kaiken huipuksi tiputtaa verotusta 15 tai 20 prosentin tasa-veroksi.
– Lopputuloksena on, että Italian valtion budjetin alijäämä kasvaa yli 100 miljardilla eurolla, Heinäluoma arvioi.
Voiko yhteisvastuu syventyä oloissa?
Heinäluoma huomioi, että samalla pohditaan Euroopan talous- ja rahaliiton syventämistä.
– Joutuukin kysymään, voiko yhteisvastuu syventyä oloissa, joissa Italian uuden hallituksen uudistukset astuvat voimaan?
Kansanedustaja kertoo rakastavansa Italiaa ja italialaisia, mutta yhteistä kukkaroa Italian uuden hallituksen kanssa Heinäluoma ei ottaisi käyttöön.
– Sen kukkaron pohja kun tuntuu vuotavan, hän toteaa.
Jos ihmiset eivät sairastuisi, terveydenhuoltomenoja ei olisi juuri lainkaan.
Tviitin murtajassa paneudutaan Li Anderssonin julkaisuun, jossa vasemmistoliiton puheenjohtaja tarttuu valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Martti Hetemäen soten kustannusarvioista tekemään muistioon ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:in muistiosta tekemään lausuntoon.
– Siis jos. Jos ihmiset eivät sairastuisi, terveydenhuoltomenoja ei olisi juuri lainkaan, Henäluoma siteeraa HUS:in lausuntoa ja Anderssonin tviittiä.
– Mikä huikea säästöpotentiaali! Varsinainen hallituksen kärkihanke, Heinäluoma tuumii.
Videon kuvasi ja editoi Pekko Korvuo.
SEURAA MEITÄ
[ Ссылка ]
[ Ссылка ]
![](https://i.ytimg.com/vi/Okgd76s0Ykk/mqdefault.jpg)