Haemme joukkoomme innostuneita ja ammattitaitoisia hoitajia Posiolle! Katso videolta, millaista Posiolla työskentely on, sekä tutustu avoimiin työpaikkoihimme: [ Ссылка ]
--------------------------------------------------------------------------------------------
Hoitajan omaa ydintyötä ilman turhaa säätöä? Joustava ja monipuolinen työnkuva, minkä lisäksi ympärillä Lapin upea luonto? Näistä moni hoitaja vain haaveilee, mutta se on jo mahdollista, sillä Coronaria hakee hoiva- ja hoitotyön osaajia Posiolle!
Posiolla työskentelee monia eri sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Hoitajia työskentelee terveyskeskuspalveluissa, vuodeosastolla, ikäihmisten- ja kehitysvammaisten asumispalveluissa sekä kotihoidossa.
”Olemme moniammatillinen yhteisö, meillä työskentelee eri yksiköissä esimerkiksi lähihoitajia, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, sosionomeja, fysioterapeutteja ja lääkäreitä”, kertoo Coronaria Posion yksikön johtaja Janne Lehtimäki.
Sote-kokonaisuus on kuin koneisto, jossa eri yksiköt toimivat itsenäisesti, tukevat toisiaan ja ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Eri ammattilaiset tukevat toistensa työtä, ja aina on joku, jota konsultoida.
”Tämä on aktiivisen ja oppimaan innokkaan hoitajan paikka”, kertoo sairaanhoitaja Jutta Korhonen-Koskinen. ”Työ on monipuolista ja työyhteisö ihana. Tulin alun perin tänne käymään ja katsomaan, mutta paikka tuntui heti omalta ja tänne jäin”, lisää vuodeosaston vastuusairaanhoitaja Marja-Kaisa Selkälä.
Vahva työyhteisö tukee työssä jaksamista.
Opiskelijoille Posion sosiaali- ja terveyspalvelut tarjoavat ihanteellisen oppimisympäristön.
”Meillä pääsee näkemään ja tekemään laaja-alaisesti, eikä vain erikoisala kerrallaan, kuten esimerkiksi yliopistosairaaloissa. Harjoittelujakso voidaan rakentaa hyvin yksilöllisesti opiskelijan toiveet ja tavoitteet huomioiden”, kertoo Coronarian yhteyskoordinaattori Kaisa Varanka.
Työskentely eri yksiköissä vaihdellen on myös mahdollista. Työnkuva voidaan räätälöidä yksilöllisesti toiveiden ja omien vahvuuksien mukaan. Hoitajilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ja kehittää työn sisältöä ja asiakkaan hoitoprosessia sekä ottaa vastuuta. Vahva työyhteisö tukee työssä jaksamista ja antaa tilaa uusille ideoille. Työssäjaksamista tuetaan työntekijän tarpeen ja halun mukaan esimerkiksi lyhennetyillä työpäivillä tai -viikolla.
Hoitajalla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa.
Posion sote-kokonaisuudessa työntekijä on ainutlaatuinen yksilö. Kuitenkin takana ja tukena on Coronarian iso konserni ja sen tarjoamat koulutusmahdollisuudet sekä työsuhde-edut. Coronaria on työnantajana innovatiivinen ja joustava.
”Hoitajalla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa, sillä turhaa byrokratiaa tai hierarkiaa meillä ei ole. Haluamme jatkuvasti parantaa omaa toimintaamme ja nähdä asiat uudella tavalla”, kertoo Varanka.
Posio tarjoaa huikeat mahdollisuudet aktiiviseen elämäntapaan luonnon parissa. Asuminen on edullista, eikä vapaa-aikaa tarvitse kuluttaa liikenneruuhkissa istumiseen. Lapissa vuodenaikoja on aidosti neljä. Yhteydet muualle Suomeen hoituvat kätevästi esimerkiksi Kuusamon lentoasemalta tai Rovaniemen ja Kemijärven juna-asemilta. Tarvittaessa Coronaria voi auttaa muuttoon ja asumiseen liittyvissä asioissa.
Millainen hoitaja löytäisi paikkansa Posiolla?
”Asiakaslähtöinen hoitaja, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot ja joka on innokas kehittämään toimintaa”, Varanka listaa ja jatkaa: ”Asuinpaikkana tämä on luontoihmisen paratiisi, ja joustava työ mahdollistaa sen, että aikaa todella jää vapaa-ajasta nauttimiseen.”
Seuraa Coronariaa sosiaalisessa mediassa!
Facebook: [ Ссылка ]
Twitter: [ Ссылка ]
Linkedin: [ Ссылка ]
Ещё видео!