Kuinka auttaja-autettava -tai vanhempi-lapsi -dynamiikka syntyy ja näkyy ihmissuhteessa?
Kuinka tunnistamaton ja käsittelemätön epävarmuutemme eli pelko eli turvaton kiintymys (jossa itsessään ei ole vikaa!) vaikuttaa suhteeseen?
[ Ссылка ]
Jos ei tunnista omia tunteitaan, tunne niitä kehossa, opettele säätelemään , kannatelemaan, purkamaan ja kommunikoimaan niitä, me eletään uskomuksessa, että
saan tarpeilleni täytettä vain ulkopuoleltani ja oikeastaan tarpeeni - esimerkiksi hyväksytyksi tulemisesta on väärin. Silloin niittaamme, sivuutamme ja pakenemme tunteitamme ja tarpeitamme.
Uskomme myös, että tunteeni ja se kuinka koen itseni liittyy siihen, mitä muut ovat, eivät ole, tekevät, eivät tee tai sanovat, eivät sano.
Miten omien tunteidemme pakeneminen tarkoittaa ja vaikuttaa ihmissuhteissa?
Tunnetaidottomuus on suurin syy kaikenlaisiin sörsseleihin, epäselvyyteen ja läheisyyden ja syvän yhteyden ”puutteeseen / kaipuuseen” ihmissuhteissa.
Jos me ei osata tunnistaa vihaa eli rajaamisen tarvetta, surua ja yhteyden tarvetta, pelkoa ja turvan tarvetta, iloa ja täyttymyksen tarvetta me läväytetään kaikki tämä ihmissuhteiden ”päälle”. Jos ei esimerkiksi osaa tunnistaa ja käsitellä pelkoaan, tulee usein pysyneeksi ihmissuhteissa jotka eivät tee itselle hyvää, koska ei uskalla kohdata yksinäisyyden tai hylätyksi tulemisen pelkoaan.
Esimerkkitilanne uudesta parisuhteesta: mitä on läheisriippuvuus versus vastuullisuus ja yhteys tunteidensa - erityisesti epävarmuuden ja pelkojen suhteen. Kun odottaa, että toinen vanhemmoi meitä eli toivoo toisen rauhoittavan itseä tai pönkittävän omaa itsetuntoa ei oikeastaan voi saada sitä mitä niin kovasti kaipaa, koska sitä ei anna itse itselleen tunteistaan / tarpeistaan vastuullisena aikuisena.
Mikä neuvoksi tähän? Kuinka tunneyhteyttä alkaa oppia?
#sydänvoimassa #lähelle
